Musiikkiopisto Juvenalian Valtakunnalliset Kamarimusiikkikilpailut

X Kamarimusiikkikilpailut järjestetään keväällä 2012 !
Kilpailupäivät ovat to-su 8.-11. maaliskuuta.

Musiikkiopisto Juvenalia järjestää yhteistyössä Espoon kaupungin, Espoon Musiikkifestivaalit yhdistys ry:n ja Sellosalin kanssa X Valtakunnalliset Kamarimusiikkikilpailut, joiden tavoitteena on vahvistaa kamarimusiikin asemaa oppilaitoksissa, julkisessa musiikkielämässä ja kodeissa.

Kilpailussa pyritään siihen, että kamarimusisoinnin idea toteutuisi teosvalinnoissa ja tulkinnoissa.

Kilpailuesitteitä on saatavilla hyvissä ajoin ennen seuraavien kilpailujen ajankohtaa kaikissa Suomen musiikkioppilaitoksissa, Espoon Leppävaaran kirjastossa, Sellosalissa  ja Juvenalian omien opetuspisteiden aulatiloissa.

Kilpailuesite

Kilpailulomake


Kaikissa sarjoissa tulee olemaan kolme teosta: Tilaussävellys, yksi pakollinen ja yksi vapaasti valittavissa oleva sävellys. Tilaussävellykset julkaistaan kevätlukukauden 2011 loppuun mennessä. Kilpailun sarjat ja pakollisena teoksina esitettävien kappaleiden säveltäjät:

Alle 14-vuotiaiden sarja

Pianoduo, Tilaussävellys: Markus Fagerudd – Neljä äänianimaatiota (kust. Uusinta)
Pakollinen sävellys vaihtoehtoisesti:
Maurice Ravel: yksi kappale sarjasta Ma Mère L´Oye
W.A. Mozart: Sonaatti D (KV 381) I tai II osa tai Sonaatti B (KV 358) I tai II osa

Ohjelman kokonaiskesto korkeintaan 15 minuuttia

Alle 17-vuotiaiden sarja

Pianotrio, Tilaussävellys: Kirmo Lintinen – Patikka (Manuscript, jakelu Fimic)
Pakollinen sävellys vaihtoehtoisesti:
Rodion Shchedrin: Three funny pieces for pianotrio
1. Conversation, 2. Let´s play an opera by Rossini, 3. Humoresque
W.A. Mozart: Pianotrio n:o 4 KV 502 B-duuri, I Allegro

Ohjelman kokonaiskesto korkeintaan 20 minuuttia

Alle 17-vuotiaiden sarja

Piano-Klarinetti, Tilaussävellys: Sebastian Fagerlund – Rounds (kust. Edition Peters)
Pakollinen sävellys vaihtoehtoisesti:
Mátyás Seiber: Andantino Pastorale for Clarinet in B flat and Pianoforte
(kust. Schott´ Woodwind Series, n:o6)
Maurice Ravel: Pièce en forme de Habanera (kust. Alphonse Leduc éditeur)

Ohjelman kokonaiskesto korkeintaan 20 minuuttia

Alle 19-vuotiaiden sarja

Duo kahdelle pianolle, Tilaussävellys: Joonas Pohjonen – Escheriana
kaksi osaa seuraavista osista: I Metamorphose, II Dag en nacht, III Kleiner en kleiner IV Drie werelden (Manuscript, jakelu Fimic)
Pakollinen sävellys vaihtoehtoisesti:
W.A. Mozart: Sonaatti D-duuri KV 448, I osa Allegro con spirito tai III osa Molto Allegro
Muzio Clementi: Sonaatti n:o 1 B-duuri kahdelle pianolle, I osa Allegro assai

Ohjelman kokonaiskesto korkeintaan 25 minuuttia

Alle 20-vuotiaiden sarja

Piano-Viulu, Tilaussävellys: Mika Kuuskankare – Impressions for violin and piano (kust. Uusinta)
Pakollinen sävellys vaihtoehtoisesti:
W.A. Mozart: Sonaatti pianolle ja viululle e-molli, KV 304 (300c), I osa Allegro
Ludvig van Beethoven: Sonaatti vululle ja pianolle n:o 5, op. 24, I osa (Kevätsonaatti) (kust. Henle Verlag)
Franz Schubert: Sonatiini op. 137 n:o 3  g-molli pianolle ja viululle , I osa Allegro giusto (Kust. Henle Verlag)

Ohjelman kokonaiskesto korkeintaan 25 minuuttia

Alle 22-vuotiaiden sarja

Saksofonikvartetti, Tilaussävellys: Jukka Linkola – Petite suite for saxophone quartet, osat: I Ballade, II Tango III Cog au vin (kust. Syrene Music) Sävellystä voi ostaa Juvenaliasta
Pakollinen sävellys vaihtoehtoisesti:

SATB kokoonpano
Isaac Albeniz: Sevilla (kust. Gérard Billaudot)
Transcription pour quatuor de saxophones: Marcel Mule
Caryl Florio: Quartette (Allegro de Concert), Kust. Edition Peters

AATB kokoonpano
Henry Cowell: Sailor´s Hornpipe, Kust. Peer International Corporation
Irish Suite, arr. by Elliot Del Borgo, Kust. Kendor Music

Ohjelman kokonaiskesto korkeintaan 25 minuuttia

—————————————————————————————————————————-

IX Kamarimusiikkikilpailut pidettiin Espoossa Leppävaaran Liikekeskuksen Sellosalissa 9.-11.3. 2007.

Käy katsomassa edellisen IX Kamarimusiikkikilpailujen satoa…

Nuottimateriaalia

MODUS MUSIIKKI OY

FENNICA GEHRMAN OY
Kortekangas: Statuetta
(pianotriolle/for piano trio)
ISMN: M-55009-395-9
Hinta: 23,50 (sis. Alv 8%)

OSTINATO -NUOTTIKAUPPA

PrintFriendly